Pikkuleijonat panivat Maikkarin ohjelmiston uusiksi – vaikka ottelu nähdään Ylen kanavalta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen nuorten maajoukkue selvisi eilen sensaatiomaisen upeasti MM-finaaliin, joka nähdään tänä iltana suorana läheyksenä Yleisradion kanavalta. Finaaliottelu sai kuitenkin aikaan muutoksia myös kilpailevalla MTV-kanavalla, joka joutui muuttamaan ohjelmistoaan.

MTV-kanavalla oli tänä iltana määrä nähdä ensimmäinen jakso jo etukäteen kohutusta norjalaisesta Miehitetty-televisiosarjasta. Näyttävästi markkinoitu aloitusjakso päätettiin kuitenkin vetää pois ohjelmistosta ja esittää vasta viikon kuluttua. Jännityssarjan tilalla esitetään jakso sarjasta Pomo piilossa.

– Tänään alkavaksi ilmoitettu Miehitetty siirretään alkamaan viikon kuluttua tiistaina 12.1. klo 21.00. Klo 21.00 ohjelmapaikalle on sijoitettu jakso sarjasta Pomo piilossa, keskiviikon uusintapaikalle myöhäisiltaan on sijoitettu jakso sarjasta Top Gear. Pahoittelumme viime hetken muutoksesta, MTV tiedotti tänään.