Hurja väite: Vladimir Putinilla koulutettu rotta-armeija

Viihdeuutiset · Annika Kela

Venäjällä Rostov-on-Donissa sijaitsee tutkimuslaitos, jossa on vuosien ajan tutkittu mahdollisuutta hyödyntää jyrsijöitä erilaisissa tiedustelutehtävissä. Tutkijat ovat huomanneet, että tarkan hajuaistin ansiosta jyrsijät tunnistavat muun muassa räjähdysaineita ja huumeita.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että koulutetut rotat ovat erinomaisia tiedustelijoita. On todennäköistä, että koulutettua rotta-armeijaa tullaan hyödyntämään tulevaisuudessa sodankäynnissä terrorismia vastaan. Koulutetut rotat välittävät tiedon tutkijoille aivoihin asennetun mikrosirun avulla.

Kun rotta haistaa ja tunnistaa esimerkiksi räjähdeaineen, välittyy siitä tieto tutkijoille sirun välityksellä. Daily Mail -lehden mukaan rotta-armeijan käyttämisessä on kuitenkin omat haasteensa, sillä rottien kouluttaminen kestää noin kolme kuukautta ja jyrsijät elävät noin vuoden.

Venäjä ei ole ainoa maa, joka on oivaltanut hyödyntää koulutettuja rottia erilaisissa tehtävissä. Stara uutisoi taannoin koulutetuista pommihiiristä, joita on suunniteltu hyödynnettävän lentokenttien turvatarkastuksissa. Jyrsijöitä on jo pitkään hyödynnetty muun muassa Angolassa, Tansaniassa ja Thaimaassa maamiinojen tunnistamisessa.

Uusimmat