Tältä Fast & Furious -tähti näyttää Wonder Womanina

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Viime vuosien supersankarielokuvat ovat olleet varsin miesvoittoisia, mutta nyt yksi sarjakuvien tunnetuimmista naishahmoista on saamassa oman elokuvansa. DC Comicsin Wonder Woman, eli Ihmenainen, valloittaa valkokankaat vuonna 2017.

Tuore Youtube-video tarjoaa esimakua tulevasta Wonder Woman -elokuvasta, jonka nimikkoroolissa nähdään Fast and Furious -tähti Gal Gadot. Ensimmäisen maailmansodan aikoihin sijoittuva elokuva tulee valottamaan hahmon syntytarinaa.

Kesäkuussa 2017 ensi-iltansa saavan, Patty Jenkinsin ohjaaman Wonder Woman -elokuvan päärooleissa nähdään myös Chris Pine ja Connie Nielsen. Hahmo tekee ensiesiintymisensä valkokankaalla maaliskuussa Batman v Superman: Dawn of Justice -elokuvassa.