Terveysviranomaiset vaativat varoituskuvia limsapulloihin

Terveys Viihdeuutiset · Annika Kela

Pennsylvanian yliopistossa teetetyn tutkimuksen mukaan varoituskuvilla on arveltua suurempia vaikutuksia kuluttajien ostopäätöksiin. Niinpä monet terveysviranomaisista kannattavat ehdotusta, jonka mukaan myös limonadipullojen etiketteihin olisi saatava varoituskuvia ja tekstiä.

Varoituksien tarkoituksena olisi vähentää limonadien kulutusta erityisesti lasten keskuudessa. Hammasvauriot ja ylipaino ovat vain muutamia haitallisia terveysvaikutuksia, joista limsojen massakuluttajat kärsivät.

Yliopiston tutkijoiden tekemään kyselyyn vastasi yhteensä 2.381 ihmistä. Nuorten lasten vanhemille esitettiin kuvia limonadeista ja heidän piti kertoa, ostaisivatko he tuotteen lapsilleen. Tulokset osoittivat, että yli 60 prosenttia vanhemmista ostaisivat lapselleen limonadia, jonka etiketissä luki vain tuotteen nimi.

Kun tuotteen etiketissä paljastettiin tuotteen ravintosisältö, jätti yli 10 prosenttia vanhemmista ostamatta tuotteen. Kun vanhemmille esitettiin tuotteita, joissa oli varoituskuvia, ilmoitti vanhemmista alle 40 prosenttia, että he ostaisivat tuotteen lapselleen.

Daily Mail -lehden mukaan yhdysvaltalaistutkimus on herättänyt paljon kiinnostusta Britanniassa. Savukeaskeista tutut varoituskuvat saattavat tulevaisuudessa koristaa myös Euroopassa myytävien limonadien etikettejä.

Uusimmat