Törkeyden huippu! Lähetti varasti toimitettavan paketin

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

39-vuotias Bradley Stocker oli yllättynyt, kun DPD-nimiseltä kuljetusfirmalta tuli hänelle kuittaus, että hänen tilaamansa iPhone on toimitettu haluttuun osoitteeseen. Mies oli kuitenkin ollut kotona koko päivän eikä ovikelloa oltu edes soitettu. Kävi ilmi, että lähetti oli varastanut puhelimen.

Stocker ilmoitti kuljetusyritykselle, että paketti ei ole saapunut perille. Yrityksestä kerrottiin, että lähetti oli kirjannut paketin toimitetuksi ja GPS-paikantimen mukaan käynyt toimitusosoitteessa. Lähetti oli kertonut jättäneensä paketin keski-ikäisen aasialaisen naapurin hoiviin. Miehellä ei kuitenkaan ollut tähän kuvaukseen sopivaa naapuria.

Yksi Stockerin rakennuksessa asuva naapuri omisti valvontakameran, josta he lopulta näkivät mitä oli tapahtunut. Videolta nähdään miten lähetti ajaa pihaan ja kävelee ulos autosta. Lähetti pysähtyy Stockerin pihan jalkakäytävälle, laittaa paketin taskuunsa ja kääntyy takaisin autoon. Daily Mail -lehden mukaan videon perusteella yritys on aloittanut tutkinnan, mutta lähetti ei ole vielä toistaiseksi saanut mitään rangaistusta.