Erikoinen näky aamuruuhkassa – pesukarhu matkusti metrolla

Viihdeuutiset · Annika Kela

Kanadan Torontossa on sattunut erikoinen tilanne juna-aseman aamuruuhkassa. Ihmisten joukossa pujotteli nimittäin pesukarhu, joka pyrki matkustajien tavoin metron kyytiin. Junan ovien avauduttua eläin livahti vaunuun.

Junassa istuskelleet matkustajat ovat ottaneet kuvia uteliaasta pesukarhusta. Eläimen seikkailu juna-asemalla on myös tallentunut matkustajien kuvaamille videoille.

Kuvista ja videoista päätellen pesukarhu käyttäytyi rauhallisesti ihmisten joukossa vaikka se selvästikin tiesi olevansa väärässä paikassa. Daily Mail -lehden mukaan pesukarhu poistui lopulta junasta ja käveli kohti asematunnelia. Aseman vartijat yrittivät etsiä salamatkustajan käsiinsä, mutta se oli onnistunut livahtamaan omille teilleen.