Nainen kyllästyi väärin pysäköityihin autoihin – kosto oli suloinen

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Liikenteessä rauhallistenkin henkilöiden pinna palaa yleensä herkemmin kuin muissa tilanteissa. Usein vääriin paikkoihin pysäköiminen vaivaa pysäköinninvalvojien lisäksi myös muita ihmisiä varsinkin silloin, kun tuntematon auto sattuu olemaan omalla autopaikalla.

Autoilijoilla on tapana kirjoittaa vihaisia kirjeitä ja kiinnittää ne väärin pysäköidyn auton tuulilasiin. 48-vuotias Julie Geue oli jo kuitenkin niin kyllästynyt ihmisten välinpitämättömyyteen, että kirje ei olisi enää auttanut. Vihaisen raapustuksen sijaan Geue päättikin estää auton lähtemisen pois hänen pihaltaan.

Geue kommentoi Metro-lehden mukaan, että vieraat ihmiset ovat jättäneet hänen pihaansa autojaan jo viimeiset kymmenen vuotta, minkä vuoksi mikään tekosyy ei enää riitä naiselle. Geue oli tilannut säkillisen soraa, jonka hän oli pyytänyt toimitettavan auton perään kiinni.

Auto ei ollut päässyt kahteen päivään liikkumaan naisen pihalta pois, koska auton perässä oli isot säkilliset soraa. Geue oli kuitenkin ystävällisesti antanut väärin pysäköineelle hieman toivoa jättämällä sorasäkin viereen lapion, jonka avulla henkilö voisi kaivaa tiensä ulos.