Syötävä ruusukimppu kumppanille – arvostaa varmasti?

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Ystävänpäivän lähestyessä monet kukkakaupat ovat valmistautuneet rakkaudentäyteiseen viikonloppuun pitkävartisilla ja kauniilla ruusuilla. Jos kukkien sijaan haluaisit kuitenkin antaa jonkin hieman omaperäisemmän lahjan, voit tehdä näyttävän ja herkullisen ruusukimpun myös itse.

Doritos on julkaissut kuvia syötävästä ruusukimpustaan. Kaukaa katsottuna kukat näyttävät ruusuilta, mutta todellisuudessa ne ovat kuitenkin Doritos-lastuja, jotka on liimattu muovikukanvarteen kiinni. Liimalla kiinnitettyä kimppua ei kannata mennä syömään, mutta liiman voi helposti korvata syötävällä kiinnityksellä.

Doritos-kimpun pystyy tekemään niin, että ostaa maissilastupussin ja muoviruusuja, joista leikkaa kukat irti. Valmiiksi punasävyiset maustetut lastut istuvat ruusuiksi parhaiten. Liimaa kääntyneitä ja suoria lastuja vuorotellen varteen kiinni niin, että ne alkavat lopulta muistuttamaan terälehtiä.

Metro-lehti kehottaa korvaamaan liiman sulatetulla juustolla, että terälehdet säilyvät syötävinä. Lopulta saat kimpullisen kauniita ja herkullisia ruusuja, joita ruusukimpun saaja osaa varmasti arvostaa.