Lumi sai leikkimielelle? Sonni työnsi heinäpaalia lumessa

Viihdeuutiset · Annika Kela

Montanan Herefordissa esiintynyt näky oli saanut maaseudulla ajelleen kuskin pysäyttämään autonsa. Pellolla kirmaava sonni oli nimittäin alkanut työntää heinäpaalia lumessa hieroen itseään sitä vasten.

Kuskin riemastukseksi sonni hyppeli iloisesti lumessa. Heinäpaalin pyöritteleminen oli sille selvästikin hauskaa ajanvietettä. Tielle pysähtynyt autoilija ei häirinnyt eläimen puuhasteluja. Daily Mail -lehden mukaan leikki vaati runsaasti voimaa, sillä heinäpaali saattaa painaa jopa 450 kiloa.

Paalin liikkeelle saaminen ei ole helppoa, etenkään lumisessa maastossa. Loivan mäen ansiosta sonni oli saanut paalin kierähtämään ja se seurasi iloisena sen pyörimistä. Eläimen onneksi paalin ympärille ei kerääntynyt lunta, muuten sen edessä olisi ollut valtava lumipallo.

PÄIVITYS: Lehmä korjattu sonniksi.