Keskiaika taas muotia? Ruotsalaiset paidat niittävät mainetta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kahdeksantoistavuotiaana Ruotsista Lontooseen opintojen perässä muuttanut Fannie Schiavoni on maailmanlaajuisesti arvostettu pukusuunnittelija. Hän julkaisi ensimmäisen mallistonsa vuonna 2009 ennen valmistumista London Collece of Fashion -koulusta. Hänen luomuksensa ovat nautinnollisen näyttäviä.

Fannie Schiavoni ei ole tavallinen pukuompelija, sillä hän hyödyntää materiaaleina ja tekniikoina muinaisia käsityöperinteitä. Hän luo asuja muun muassa metalleista entisajan haarniskojen tyyliin, mutta kuitenkin nykyaikaan sopivaksi. Valikoimiin kuuluu ketjuilla koristeltujen paitojen lisäksi reikähaarniska-asuja ja maskuliinisia koruja.

Ruotsalaissyntyisen naisen luomuksia on nähty muun muassa Lady Gagan, Rihannan, Miley Cyrusin ja Katy Perryn yllä. Hän on voittanut suunnittelemillaan asuilla myös lukuisia palkintoja arvostetuista suunnittelu- ja designkilpailuista.