Sinullakin on todennäköisesti punkkeja kasvoissasi

Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Silmät ovat sielujen peili, minkä vuoksi useimmat pitävätkin silmiä toisen ihmisen kauniimpana ominaisuutena. Harva haluaisi silmiin katsoessa tietää, että sadat punkit sekstailevat ripsien tyvessä luultavasti juuri sillä hetkellä ja lisääntyvät minkä ehtivät.

Karvatuppipunkit eli sikaripunkit elelevät mielellään ihokarvojen tyvessä ja lepäilevät muun muassa kulmakarvoissa, mutta niiden suosikkipaikka on kuitenkin silmäripsien tyvi ja karvatuppi. Punkkien läsnäolo on normaalia eikä sitä yleensä huomatakaan ellei henkilö ole niille allerginen.

Punkit elävät ihon erittämällä talilla ja kuolleella iholla. Ne myös lisääntyvät ahkerasti munimalla ripsien tyveen. Munista kasvaa täysikasvuisia sikarinmuotoisia toukkia, jotka ovat pituudeltaan kolmasosa millimetrin mittaisia.

Karvatuppipunkit ovat niin pieniä, että ihmissilmä ei niitä näe, mutta niiden läsnäolon mahdollisuus on kuitenkin todella suuri ja saattaa ällöttää monia. National Geographic -sivuston mukaan noin 50 prosentilla ihmisistä on ripsissään tai muualla kasvoissaan karvatuppipunkkeja, jotka siirtyvät henkilöltä toiselle ihokontaktin avulla.

When feeling #alone remember that #demodex is always with you, in your #eyelashes. #parasite

Kuva, jonka Viktor Hansen (@vikt0r0) julkaisi