Nissan kehitteli toimistoon itsestään liikkuvat tuolit

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Monet autovalmistajat kehittelevät parhaillaan omia itseohjaavia älyautojaan. Nissan on sen sijaan luonut jotain aivan muuta: Itsestään liikkuvat älytuolit. Nissanin Intelligent Parking Chair -tuolit siirtyvät paikasta toiseen ääniohjauksen avulla.

Näin ollen esimerkiksi kokoukseen osallistuneiden ei tarvitse enää nähdä sitä valtavaa vaivaa, joka syntyy tuolin työntämisestä paikoilleen.

Älytuolit käyttävät hyväkseen langattomia signaaleja ja liikettä tunnistavia kameroita. Ne liikkuvat Roomban tavoin pyöreän austan avulla. Intelligent Parking Chair -tuoleja esitellään Nissanin tuoreella Youtube-videolla.

Mashable-sivuston mukaan Nissanin edustaja on kertonut, ettei tuoleja olla toistaiseksi tuomassa tavallisten kuluttajien saataville. Älytuoleja on myös ehditty epäilemään kekseliääksi tavaksi mainostaa Nissanin uutta Intelligent Park Assist -järjestelmää, joka mahdollistaa autojen automaattiparkkeerauksen.