Metsäretken karmiva käänne: Karhu raahasi partiojohtajan luolaansa

Ohhoh! · Annika Kela

Metsässä retkeilleet partiolaiset kohtasivat vaelluksellaan karhun Split Rock Reservoirissa, New Jerseyssä. Kohtaaminen karhun kanssa sai karmaisevan käänteen, kun karhu syöksyi luolan suulta kohti partiojohtajaa ja puri häntä jalkoihin ja olkapäähän.

NJ.com-sivuston mukaan partiolaiset olivat todennäköisesti häirinneet talvehtivan karhun piilopaikkaa ja eläin oli puolustautunut tunkeilijoita vastaan. Partiojohtaja löi karhua kivivasaralla, mutta karhu ei irroittanut otettaan. Karhu onnistui raahaamaan partiojohtajan syvemmälle luolaan.

Partiolaiset pakenivat luolasta ja soittivat apua. Kolme nuorta partiopoikaa onnistui pelastamaan johtajansa houkuttelemalla karhun ulos luolasta ruoan avulla. Partiolaisten mukana ollut koira alkoi haukkua luolasta poistuneelle karhulle ja eläin pinkaisi pakoon. Pojat riensivät auttamaan loukkaantunutta johtajaansa. Nuorten poikien urheuden ansiosta partiojohtaja selvisi koettelemuksesta hengissä ja hänet kiidätettiin sairaalaan.