Huumeiden käyttö näkyy hiuksissa peräti 90 päivän ajan

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Monet yllättävät huumeet säilyvät ihmisen elimistössä kauemmin kuin oletetaan ja moni taas paljon vähemmän aikaa kuin moni uskoisi. Ihmisen elimistö alkaa pilkkomaan huumetta heti kun henkilö saa sitä elimistöönsä riippumatta siitä onko huume otettu hengittämällä, sieraimiin nuuhkaisemalla vai suonensisäisesti.

Yahoo News -sivusto on kertonut, kuinka kauan huumeet oikeasti säilyvät ihmisten veressä. Esimerkiksi LSD säilyy nauttimishetkestä vain kolme tuntia ihmisen veressä kun taas heroiinin pilkkomiseen keho tarvitsee 12 tuntia. Kokaiini näkyy verikokeissa 48 tunnin ajan, mikä on melko vähän verrattuna siihen, että kannabis näkyy veressä jopa 336 tuntia nauttimishetkestä.

Amfetamiiniin, heroiiniin ja kokaiiniin verrattuna kannabis säilyy myös virtsassa noin kymmenen kertaa kauemmin. Kannabis näkyy virtsatesteissä 30 päivän ajan kun LSD näkyy vain kolme päivää. LSD:tä lukuun ottamatta kaikki nautintoaineet ovat jäljitettävissä käyttäjän hiuksista vielä 90 päivänkin jälkeen, mikä saattaa tulla monille yllätyksenä. On siis täysin testaamistavasta kiinni kauanko huumeet näkyvät ihmisen elimistössä, mutta hiuksia tutkiessa ne näkyvät vielä kolmenkin kuukauden jälkeen.