Scott Disick ei ole tavannut lapsiaan kuukauteen – ryyppää mielummin baareissa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Perheiden erotapaukset saattavat joskus äityä likaiseksi peliksi, jossa toista vanhempaa estetään tapaamaasta jälkikasvuaan. Toisaalla vanhempi saattaa itse hylätä lapsensa. Tilanne ei ole harvinainen edes julkkismaailmassa, ja Kourtney Kardashianista eronnut Scott Disick on saamassa pian Vuoden huonoin isä -palkintoa.

Kolmen lapsen isä Scott Disick ei saa tavata lapsiaan ennen kuin hän on saanut elämänsä järjestykseen ja lopettanut ryyppäämisen. Tapaamiskiellon on asettanut lasten äiti Kourtney osana uutta elämäänsä. Scott ei ole nähnyt jälkikasvuaan yli kuukauteen. Scott olisi saanut nähdä lapsiaan, mikäli olisi muuttanut elintapojaan lapsille sopivammaksi.

Radar Onlinen mukaan mies on kuitenkin viettänyt aikaansa baareissa ryypäten, eikä hän noudata katkaisuhoidossaan saamia oppeja. Kardashianit yrittävät saada miehen takaisin vieroitushoitoon. Scottilla ja Kourtneylla on kolme lasta, kuusivuotias Mason, kolmevuotias Penelope ja yksivuotias Reign.