Tappava tornado iski – limuautomaatti pelasti naisen hengen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltalainen nainen kohtasi tornadon silmästä silmään viime viikolla Louisianassa. FedExin lähetysten jakaja piiloutui Coca-Cola -automaatin taakse, ja tämä liike pelasti todennäköisesti hänen henkensä.

Paincourtvillen kaupungin rautakauppa Sagona’s True Value Hardwaren edustalla on juoma-automaatti. Onneksi on, sillä tämä kone pelasti Kyra Johnson -nimisen naisen hengen. Masiina suojeli naista kuin kilpi, vaikka tornado teki erittäin pahaa tuhoa hänen ympärillään.

Rautakaupan omistaja David Sagona on julkaissut pyörremyrskystä videoita nettiin, ja Johnsonin hengissä säilymistä voidaan pitää pienoisena ihmeenä, WGNO-paikallisuutiset kertoo.

Tornadojen ennustaminen on vaikeaa, koska sen syntyyn tarvittavia olosuhteita ei tarkoin tunneta. Tornado on ukkospilveenkin verrattuna pienialainen ilmiö, ja paikalliset olosuhteet, kuten maanpinnan kosteus ja yksittäisten ukkospilvien liikkeet vaikuttanevat niiden syntyyn ja kehitykseen. Euroopassa on vuosittain alle 200 tornadoa kun Yhdysvalloissa niitä on yli 1.200.

This is probably the best one yet. Kyra, you definitely had an angel looking over you

Posted by David Sagona on Sunday, February 28, 2016