Britney Spears palasi juurilleen – seksiä tihkuvia videoita julki

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Britney Spears on keskittynyt viime vuosien aikana pääasiassa Las Vegasissa järjestettävissä konserteissa esiintymiseen. Kuukausi sitten poptähden sosiaalisessa mediassa jaetut rohkeat videot aiheuttivat kuitenkin fanien keskuudessa ihmetystä, kun laulaja tanssahteli bikineissä ilman syytä.

Spears on päättänyt jatkaa samalla linjalla ja jakaa Instagram-tilillään pikkutuhmia videoita, joissa tähti on tällä kertaa alusvaatteisillaan. Yhdessä uusista videoista Spears on myös jakanut pienen tiedonjyväsen motiiveistaan erään videon julkaisemiseen.

Britney Spears kertoo videon kuvauksessa haluavansa pitää hauskaa. Videolla kuultava Breathe On Me kappale julkaistiin In the Zone -albumilla jo vuonna 2003, mutta sille ei koskaan tehty musiikkivideota. Sen vuoksi laulaja päätti jakaa itse kiusoittelevan tanssivideon, jossa kappale kuullaan taustalla.