Kannabis parantaa seksielämää – ja orgasmeja

Terveys Viihdeuutiset · Annika Kela

Kannabiksen polttaminen rentouttaa kehoa, nostattaa libidoa ja tekee orgasmeista voimakkaampia, väittää tuore yhdysvaltalaistutkimus. Lääkekannabista käyttäville potilaille teetetyn kyselyn mukaan suuri osa potilaista huomasi seksielämänsä parantuneen kannabiksen käytön seurauksena.

Tutkimukseen osallistui 1.400 lääkekannabista käyttävää potilasta ja heistä 14 prosenttia käytti kannabista nimenomaan seksuaalisen suorituskyvyn parantamiseen. Tutkijoiden mukaan erityisesti naiset ovat olleet halukkaampia aloittamaan lääkekannabiksen käytön seksuaaliviettinsä nostattamiseksi.

Kannabiksen on myös havaittu vähentävän erektio-ongelmia. Suuri osa kyselyyn vastanneista käytti kannabista ensisijaisesti muun muassa krooniseen kipuun, stressihäiriöihin, ahdistukseen ja unettomuuteen, Daily Mail uutisoi.

Sen lisäksi, että kannabis tehosi potilaiden vaivoihin, huomasivat he, että kannabiksen polttamisella oli seksielämää parantavia sivuvaikutuksia. Tutkimuksen tulokset on julkaistu kalifornialaisen HelloMD-lääkekannabisyhtiön sivuilla.

Uusimmat