Tutkimus: Tämän vuoksi valvominen lihottaa

Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Uuden tutkimuksen mukaan myöhään valvovat ihmiset syövät enemmän ja näin ollen myös lihovat. Jawbone-niminen fitness-sovellus teki Daily Mail -lehden mukaan käyttäjillään kyselyn, jonka avulla he saivat uutta tietoa valvomisen aiheuttamasta lihomisesta ja sen syistä.

Aiempien tutkimusten mukaan myöhään valvominen ja yösyöminen lihottavat, koska aineenvaihdunta hidastuu yön aikana. Kyselyn avulla tehdyt havainnot toivat lihomisen syitä kuitenkin vähän enemmän esiin ja paljastivat mitkä muut asiat lihomiseen vaikuttavat. Kellonaika olikin yllättävän pienessä roolissa verrattuna siihen, mitä muita tapoja myöhään valvovilla ihmisillä oli.

Tutkimuksesta saatiin selville, että yhdeltätoista tai sen jälkeen nukkumaan menevät ihmiset syövät noin 220 kilokaloria enemmän päivän aikana. He napostelivat myös illalla enemmän epäterveellisiä herkkuja ja iltapaloja, jotka aiheuttivat lihomista. Kyselystä kävi myös ilmi, että aikaisemmin heräävät ja aikaisemmin nukkumaan menevät syövät terveellisemmin sen lisäksi, että he syövät kaloreissa vähemmän.

Uusimmat