StaraTV: Waldo’s Peoplelle kultaa ja platinaa Parasta ennen -risteilyllä

Viihdeuutiset · Jocka Träskbäck

Huippusuosiosta edelleen nauttiva suomalainen danceyhtye Waldo’s People keikkailee yhä aktiivisesti ja sen kappaleet soivat tiuhaan keikkojen lisäksi myös esimerkiksi suoratoistopalveluissa.

Eilen Waldo’s People oli esiintymässä Parasta ennen -risteilyllä, jossa se sai kaksin kappalein jalometallia. YleX-kanavan Parasta ennen -suosikkiohjelman isäntä Matti Airaksinen jakoi nimittäin yhtyeelle sekä kultalevyt että platinalevyt Lose Control -singlen menestyksestä.

Kultaa saa 5.000 kappaleen ja platinaa 10.000 kappaleen myynnistä. Mukaan lasketaan nykyisin osittain myös streaming-kuuntelujen määriä.

Stara tapasi Waldo’s People -yhtyeen keulahahmon Parasta ennen -päälavan backstagen suihkussa, koska riehakkaat ysäribilettäjät olivat vallanneet koko muun laivan. Kyseessä yhtyeen pitkän uran ensimmäinen haastattelu suihkussa.