Seksiterapeutti paljasti: Näistä ihmiset valittavat seksissä

Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Jokaisella pariskunnalla on erilainen seksielämä, johon voi liittyä myös hyvin erilaisia ongelmia. Seksiterapeutti Celeste Hirschman tietää, että jokainen pari on uniikki, mutta ongelmat ovat kuitenkin yleisempiä kuin moni tietää. Hirschman kertoi Huffington Post -sivustolle, mitkä ovat pariskuntien yleisimpiä ongelmia.

Moni nainen on kadottanut pitkässä suhteessa seksuaalisuutensa kokonaan ja sanoo, että ei yksinkertaisesti välitä seksistä tai tunne minkäänlaista himoa sitä kohtaan. Haluttomuus on kuitenkin terapeutin mukaan korjattavissa hellyydellä ja pienillä arkisillakin huomionosoituksilla, jotka saavat ensin arvostamaan omaa paria ja sen jälkeen haluamaan.

Moni kumppani syyttää seksitöntä avioliittoa siitä, että se pakotti heidät pettämään. Moni ajattelee suhteen päättyvän pettämiseen, mutta seksiterapeutin mukaan pettämisen pitäisi herättää pariskunnan välisen keskustelun sen sijaan, että suhde loppuisi automaattisesti siihen paikkaan.

Kumppanit voivat pitää itseään liian kiireisinä harrastaakseen seksiä, minkä vuoksi heidän tulee aluksi aikatauluttaa seksi omaan elämäänsä. Moni moittii seksiä myös monotoniseksi ja tylsäksi, mikä on Hirschmanin mukaan kuitenkin melko helppo asia korjata tuomalla erilaisia uusia virikkeitä makuuhuoneeseen.