Aarre löytyi kirpputorilta – romukello olikin antiikkinen Rolex!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Englannin Cheshiressä asusteleva mies on löytänyt edesmenneen isänsä vanhasta lipastosta todellisen aarteen. Isävainaja oli nimittäin säästänyt kirpputoriltaan ostaman vanhan toimimattoman rannekellon ja piilottanut sen laatikkoon.

Mies arveli kellon olevan arvokas ja hän vei sen arvioitavaksi. Englantilaismies ei ollut uskoa korviaan kuullessaan, että kyseessä oli toisen maailmansodan aikainen antiikkikello. Rannekellon koneistossa oli käytetty Rolexin osia ja sen oli valmistanut italialainen kelloyhtiö Panerai.

Kello on yksi 618 Rolex 17 Rubi Panerai 3636 -rannekellosta joita valmistettiin vuosina 1941-1943. Miehen isä oli ostanut kellon kirpputorilta 13 eurolla noin 20 vuotta sitten. Kelloseppä arveli rannekellon olevan vähintään 650 euron arvoinen, mutta oli pahasti väärässä.

Mies päätti nimittäin huutokaupata kellon saadakseen siitä parhaan mahdollisen hinnan. Daily Mail -lehden mukaan antiikkinen kello herätti keräilijöiden mielenkiinnon ja lopulta se myytiin ostajalle 70.000 eurolla. Vanhasta lipastosta löytynyt rannekello osoittautui kallisarvoiseksi aarteeksi.