Miehet kokeilivat raskausajan ruokavaliota

Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Moni voi ajatella, että raskausaikana saa mässäillä millä tahansa herkuilla, koska silloin nainen syö kahden ihmisen edestä. Näin ei kuitenkaan ole. Tutkimusten mukaan naisen lihominen raskausaikana on haitallista sikiölle, minkä lisäksi raskaana olevan naisen tulisi välttää tiettyjä ruoka-aineita ja lisätä tiettyjä asioita lautaselleen.

BuzzFeedYellow julkaisi YouTube-kanavallaan videon, jossa neljä miestä otti vastaan haasteen, jossa heidän tuli olla kaksi viikkoa raskausajan ruokavaliolla. Ajatuksena ruokavalio oli tuntunut hauskalta kokeilulta, mutta todellisuudessa se olikin hieman vaikeampaa kuin miehet olivat ajatelleet.

Tietyt kalat, äyriäiset, lihat, maitotuotteet ja mehut poistettiin ruokalistalta, minkä lisäksi myös alkoholi ja tupakointi kiellettiin. Näiden lisäksi miesten kuului lisätä ruokavalioonsa hedelmiä, vihanneksia, kuitupitoisia tuotteita ja vettä.

Miehet yrittivät parhaansa mukaan noudattaa ruokavaliota, mutta jokaisen kohdalla koko haaste tyssäsi kuitenkin siihen, kun he halusivat kesken haasteen käydä työporukan kanssa oluella. Miehet yllättyivät haasteen aikana muun muassa siitä kuinka paljon haasteellisemmaksi lounaan ostaminen heille tuli.