A Tribe Called Quest -räppäri Phife Dawg on kuollut

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hiphop-yhtye A Tribe Called Questin perustajajäsen Phife Dawg, oikealta nimeltään Malik Taylor, on menehtynyt tiistaina 22. maaliskuuta. Räppärin tarkkaa kuolinsyytä ei ole ilmoitettu, mutta hänen tiedetään kärsineen terveysongelmista jo vuosien ajan.

Kuollessaan 45-vuotiaan Phife Dawgin poismenostaan ei ole julkaistu virallista tiedotetta, mutta uutinen on vahvistettu Billboard ja Rolling Stone -lehtien toimesta. Tähti sairasti diabetestä, ja vuonna 2008 hänelle suoritettiin munaisensiirto. Lukuisat hiphop-tähdet ovat osoittaneet edesmenneelle Phife Dawgille sittemmin kunniaa Twitterissä.

Vuonna 1985 perustettu A Tribe Called Quest lukeutuu vaihtoehtorapin uranuurtajiin. Yhtyeen vuonna 1996 ilmestynyt Beats, Rhymes and Life -levy nousi Billboard-listan ensimmäiselle sijalle. Vuonna 2005 he saivat Special Achievement Award -palkinnon Billboardin R&B Hip Hop Awards -gaalassa.

Jazz-vaikutteista ja kantaaottavista sanoituksista tunnettuun A Tribe Called Quest -yhtyeeseen kuuluivat Phife Dagin lisäksi Q-Tip, DJ Ali Shaheed Muhammad ja Jarobi White. Yhtye lopetti toimintansa vuonna 1998.

Uusimmat