Tutkimus: Älykkäät ihmiset onnellisempia yksin kuin seurassa

Lifestyle Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Stereotypian mukaan nerot henkilöt ovat hieman hulluja ja erikoisia, ja haluavat olla mielummin yksin. Tämä kuva ei uuden tutkimuksen mukaan ole täysin tuulesta temmattu, sillä älykkäät ihmiset näyttäisivät olevan onnellisempia yksin kuin lähimpienkään ystäviensä seurassa.

Singaporen ja Lontoon yliopistojen yhdessä tekemän tutkimuksen mukaan useimmat ihmiset olivat onnellisempia silloin kun heillä oli mahdollisimman paljon sosiaalista elämää ja runsaasti ystäviä. Tarina oli kuitenkin täysin päinvastainen niillä henkilöillä, joiden älykkyysosamäärä oli suurempi.

Tech Times -sivuston mukaan tutkimuksessa tarkasteltiin 15.000 18 – 28 -vuotiaan henkilön onnellisuutta, sosiaalista elämää ja älykkyysosamäärää. Tutkimuksen mukaan älykkäämmät ihmiset olivat onnellisempia yksin ja kaipasivat enemmän omaa aikaa kuin ystäviensä seuraa tai sosiaalista kanssakäymistä.