Poliisi varoitti miehiä – Internetin musta leski etsii rakkautta verkosta

Viihdeuutiset · Annika Kela

Viranomaiset ovat julkaisseet netissä miehille suunnatun ilmoituksen, jossa varoitetaan verkossa päivystävästä ”Internetin mustasta leskestä”. Pahamaineinen nainen etsii viranomaisten mukaan uutta uhriaan verkosta.

Vankilasta hiljattain vapautunut 80-vuotias Melissa Ann Shepherd on syyllistynyt karmiviin rikoksiin vuodesta 1992 lähtien. Nainen tuomittiin ensimmäisen kerran vankeuteen toisen aviomiehensä tappamisesta. Nainen oli ajanut kylmäverisesti lääkkeillä huumaamansa miehen yli autollaan.

Tuomion jälkeen Melissa meni naimisiin ja eli onnellisesti vuoteen 2002, kunnes hänen kolmas aviomiehensä menehtyi. Todisteet eivät riittäneet naisen tuomitsemiseen ja hän sai jatkaa elämäänsä.

Vuonna 2005 Shephard sai viiden vuoden tuomion varastettuaan poikaystävältään 20.000 dollaria. Pariskunta oli tavannut toisensa nettideittisivustolla. Pian vankilasta vapauduttuaan Melissa meni naimisiin Fred Weeksin kanssa. Nainen kuitenkin tuomittiin vankilaan yritettyään myrkyttää miehensä vuonna 2013.

BBC-sivuston mukaan Melissa osaa esittää herttaista ja kilttiä vanhaa rouvaa ja siksi häntä pidetäänkin vaarallisena. Poliisit pitävät mahdollisena sitä, että lemmenkipeä musta leski aikoo etsiä itselleen uutta miesseuraa verkosta. Viranomaiset kehoittavat miehiä pysymään Melissa Ann Shepherdista kaukana.

Uusimmat