Isä sai kokeilla VR-laseja – hulvaton reaktio

Digi Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Virtuaalitodellisuuslaseja on ollut kuluttajien saatavilla jo jonkin aikaa, mutta niiden kokeileminen pääsee silti edelleen yllättämään aina uudet testaajat. Tällä kertaa yksi poika päätti antaa hänen isänsä kokeilla pojan virtuaalitodellisuuslaseja. Poika päätti myös kuvata isän kokemukset videolle, joka onkin huvittavaa katseltavaa.

Hauskalla YouTube-videolla nähdään isä, joka on pukenut virtuaalitodellisuuslasit päähänsä ja alkaa heti ihmettelemään ympäristöään. Isä on täysin hämmästynyt siitä, että hän on päässyt lasien avulla New Yorkin vilkkaaseen keskustaan.

Isän alkaessa käyttäytymään erikoisesti poika kysyy häneltä mitä isän ympärillä tapahtuu. Isä pääsee kokeilunsa aikana lainelautailemaan isojen aaltojen sisälle ja lentämään helikopterilla. Isä näyttää pitävän kokeilusta paljon ja kommentoikin useaan otteeseen tapahtumien olevan mahtavia.