Taviksesta seksipedoksi – kuusi vinkkiä makuuhuoneeseen

Lifestyle Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Seksikkyys asuu korvien välissä. On eri asia kantaa yllään superseksikästä ulkonäköä kuin omata vaarallisesti kiiman taajuudella värähtelevän mielen. Nyt on listattu vinkkejä, joiden avulla voi saavuttaa valtaa makuuhuoneen puolella.

Mikään ei ole niin seksikästä kuin ihminen, joka tietää mitä haluaa. Hän nauttii sängyssä olemisesta ja osaa tehdä olonsa mukavaksi. Seksipetojen valtakunnassa ei arastella nautintojen suhteen. Kaikki lähtee liikkelle itsetunnosta. Etenkin naisten kannattaa käyttää alusvaatteita, jotka saavat heidät tuntemaan olonsa kauniiksi ja haluttavaksi. Seksikkäisiin alusvaatteisiin ei ole salaista kaavaa, vaan parhaimmalta näyttävät ne, joissa nainen viihtyy.

Omaa itsetuntoa saa kohotettua helposti kehumalla. Jos sitä ei tee kukaan muu, voi jokainen listata peilin edessä asioita, joista pitää vartalossaan. Onko peppu sopivan pyöreä tai sääret sirot? Jotta makuuhuoneesta tulisi eroottista latausta täynnä oleva linna, kannattaa siellä tehdä laaja-alaisesti tutkimusmatkoja seksivälineiden ja orgasmien parissa. Sen lisäksi on hyvä ottaa selvää omista fantasioista, mitä ne vaativat toteutuakseen.

Seksiunelmista kannattaa keskustella ystävien ja tuttujen kesken. Tällöin ne konkretisoituvat ja ovat lähempänä todellisuutta, eli seuraavaa tositoimiin yltävää askelta. Seksitarinoiden vaihtaminen saattaa olla myös äärimmäisen kiihottavaa ja valaisevaa oman sisäisen seksipedon löytymisessä. Kun lopulta pääsee pääsemään irti makuuhuoneessa, ei seksinautinnon tuottamalta endorfiinitulvalta voi säästyä kukaan.