Parikymppisen paras päätös – muuta yksin vieraalle paikkakunnalle

Lifestyle Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Jossain vaiheessa ihmisen elämää tulee eteen tilanne, jolloin kannattaa kokeilla omia siipiä ja niiden kantavuutta. Parikymppisten lapsettomien, koulutettujen ja velattomien ihmisten kannattaa tehdä ainakin kerran elämässään hyppy tuntemattomaan. Tämä jos mikä kasvattaa persoonaa.

Maailma on avoin ja siitä kannattaa ottaa kaikki hyöty irti silloin, kun ei ole vastuussa kenestäkään muusta kuin itsestään. Helpoin keino maailmankuvan avartamiseen on toiselle paikkakunnalle tai jopa eri maahan muuttaminen. Kannattaa valita kohteeksi kaupunki, jossa ei tunne ketään tai tiedä etukäteen mitään.

Jokaisella on varmasti joukko hyviä ystäviä, mutta parasta yksin muuttamisessa on se, että tällöin on lähes pakko muodostaa suhteita myös uusiin henkilöihin. Mukavuusalueelta ulos astuessa oppii enemmän uusia asioita ja saa päiväkirjaansa täysilaidallisen kokemuksia.

Uudessa kaupungissa tutustuu helpommin paikkakunnan tarjoamiin mahdollisuuksiin. Kun asuinpaikkaansa tutkii kuin turisti, voi pian huomata nauttivansa hauskanpidosta uudenlaisella tavalla. Muutto on aina uuden elämän alku, ja tällöin jos koskaan on myös mahdollisuus uudistaa itsensä ja tapansa.

Kukaan tuttu ei ole vieraalla paikkakunnalla näkemässä, vaikka vaihtaisi lennosta tyyliä tai ottaisi toisenlaisen elämänasenteen haltuun. Parasta yksinolossa on vapaus ja se, että saa panostaa vain ja ainoastaan itseensä. Yksin ei tarvitse olla yksinäinen, kannattaa kuitenkin tehdä itsetutkiskelua ja panostaa omaan onneen. Tuttuihin kuvioihin pääsee aina halutessaan takaisin.