Mies ei noudattanut vaimon ohjeita – huonosti kävi

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Lapsina vesilätäköihin ja mutaan kaatuminen ei kurahaalareissa tuntunut miltään vaan oli lähinnä hauskaa. Aikuisena kaatuminen ja kastuminen ei ole enää niin mukavaa, minkä vuoksi eräs vaimo ei voinutkaan olla nauramatta hänen epäonniselle miehelleen kun hän näki tämän yltä päältä kurassa.

Pariskunta oli sateen jälkeen lähtenyt kävelyttämään heidän koiraansa ulos. Vaimo oli sanonut miehelle, että reitti ei ole liian mutainen kunhan he pysyvät polulla. Mies oli kuitenkin päättänyt toisin ja kävellyt polun vierestä, mikä osoittautui nopeasti suureksi virheeksi.

Mies oli polun vieressä kaatunut liukkaaseen mutaan ja upottanut jalkansa siihen polviaan myöten. Kun hän oli päässyt ylös, hän oli kaatunut vielä pariin otteeseen uudestaan. Vaimo oli vahingoniloisena napannut kameran esille ja alkanut kuvaamaan huvittavaa tilannetta, joka ei ollut kuitenkaan miehen mielestä lainkaan hauska.