Ei herkimmille: Potilaan vatsasta poistettiin 18 hammasharjaa

Viihdeuutiset · Annika Kela

Hammasharjoja, korkkiruuveja ja pinsettejä nielaissut potilas on joutunut hätäleikkaukseen sairaalassa hengenvaarallisten oireiden vuoksi. Kirurgien suorittamasta operaatiosta kuvattu video on julkaistu ammattisivustolla opetustarkoitusta varten.

Leikkaus on hämmästyttänyt ihmsiä ympäri maailmaa ja toimenpiteestä kuvattu video on lähtenyt leviämään myös sosiaalisessa mediassa. Potilasta operoivat lääkäri puhuvat videolla espanjaa, mutta videon alkuperä on jäänyt mysteeriksi.

Gastroenterologian erikoislääkäri Anton Emmanuel kommentoi Daily Mail -lehdelle kyseistä videota. Emmanuelin mukaan on mahdoton ajatus, että potilas olisi nielaissut hammasharjat vahingossa. Hän epäilee, että potilaalla on jonkinlaisia psyykkisiä ongelmia. Lääkärin mukaan potilaan tila ei ole naurun asia, sillä 60 prosentin todennäköisyydellä hän olisi menehtynyt pian, ellei hän olisi saanut apua.

Uusimmat