Koira halusi nameja enemmän kuin ruokaa – näin siinä sitten kävi

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Lemmikit voivat olla välillä nirsoja ruokansa suhteen. Oma kuivamuona jaksaa harvemmin kiinnostaa koiria jos koti tuoksuu herkulliselta paistilta tai isäntä syö sohvalla houkuttelevaa ja rasvaista makkaraa. Yhden pienen karvakuonon reaktio kuitenkin huvittaa, kun koira saa kuulla saavansa herkun.

Videolla nähdään hauska tilanne kun omistaja on yllättänyt koiran sen omalla ruokakipolla. Koira syö omaa kuivamuonaansa kunnes omistaja lausuu sille taikasanat. Nainen kysyy koiralta, että haluaisiko se jonkin herkun, jolloin koiraa ei voisi enää vähempää kiinnostaa oman ruokakipon sisältö.

Koira kääntyy kysymyksen kuultuaan naisen suuntaan ja sylkee kaikki suuhunsa ahtamat koiranraksut pois suustaan lattialle kuin ei olisi koskaan ollutkaan aikeissa nielaista niitä. Nainen alkaa nauramaan kun koira ryhtyy tuijottamaan naista anovalla katseellaan ja odottelee luvattua herkkua.

Uusimmat