Mies kosi tiliotteella – nyt oli kosinnassa tyyliä!

Viihdeuutiset · Annika Kela

38-vuotias Darren Robinson on keksinyt erikoisen tavan toteuttaa kosintansa. Englantilaismies nimittäin pyysi tyttöystäväänsä vaimokseen tilisiirtoihinsa kirjoitetulla viestillä. Jottei kosinta jäisi tyttöystävältä huomaamatta, siirsi mies varmuuden vuoksi hänelle viisi kertaa rahaa.

Daily Mirror -sivuston mukaan 32-vuotias Natalie huomasi kosintaviestin, kun pankki lähetti hänelle paperisen tiliotteen kuukausittaisista siirroista ja nostoista. Tiliotteessa luki ”Will you marry me?” viisi kertaa. Natalie ei ollut uskoa näkemäänsä ja luuli, että kyseessä oli vitsi.

Sitten Darren polvistui hänen eteensä ja kertoi aikeensa naimisiinmenosta kasvotusten. Natalie vastasi myöntävästi ja pariskunta on nyt onnellisesti kihloissa. Darren on paljastanut, että hän ei ollut ehtinyt hankkia sormusta, sillä hän luuli kosintaviestien olevan vasta seuraavan kuukauden tiliotteessa. Se ei onneksi ollut este kihlautumiselle ja nyt pariskunta on päättänyt käydä sormusostoksilla yhdessä.