Tutkijat epäilevät: Homo Sapiensit tuhosivat hobittikansan?

Viihdeuutiset · Annika Kela

Indonesian Florensissa sijaitsevia kaivauksia ja luolia tutkineet arkeologit ovat saaneet uutta tietoa pienistä ”hobitti-ihmisistä”, eli florensinihmisistä. Aiemmin on luultu, että florensinihmisten katoaminen tapahtui 12.000 vuotta sitten, mutta nyt on selvinnyt, että kansan loppu koittikin jo 50.000 vuotta sitten.

Griffith yliopiston arkeologi Maxime Aubertin mukaan kansa eli tuhansia vuosia kaikessa rauhassa Indonesiassa sijaitsevalla paratiisisaarella. Eräänä päivänä kansa kohtasi toisen ihmislajin turmiollisin seurauksin. Daily Mail -lehden mukaan Aubert uskoo, että ihmislaji, josta nykyihminen on polveutunut on vallannut florensinihmisten asuinalueen.

Kohtaaminen toisen lajin kanssa on koitunut pienemmän ja heikomman osapuolen kohtaloksi. Tutkijat pitävät mahdollisena, että hobittikansa on yrittänyt selviytyä yhdessä Homo Sapiens -ihmisten kanssa, mutta yhteiselo on lopulta johtanut sen tuhoon. Tutkijat ovat löytäneet monia todisteita tukemaan teoriaansa.

Uusimmat