Mies yritti saada sohvaa autoon – ei mitään mahdollisuuksia!

Viihdeuutiset Toimittaja:

Melbournen keskustassa asioineet ihmiset ovat huomanneet kadulla erikoisen näyn. Sohvaa kantanut nuori mies oli asetellut huonekalun kulman autoonsa ja hän yritti saada sohvan mahtumaan takapenkille.

Huvittava tilanne on tallentunut silminnäkijöiden ottamiin kuviin. Miehen haasteellisesta projektista on julkaistu kuvia sosiaalisessa mediassa. 7 News -kanavan mukaan eräs silminnäkijöistä kertoi netissä julkaisemansa kuvan tiedoissa, että mies pähkäili huonekalun kanssa useita minuutteja.

Lopulta hän tajusi, ettei sohvan asetteleminen takapenkille ollut mahdollista. Vaikuttaisi siltä, että tilavuuksien hahmottaminen ei ollut kyseisen henkilön vahvuuksia. Sinnikkäästä yrittämisestä huolimatta mies joutui lopulta keksimään sohvalleen uuden kuljetustavan.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

PS: Lue lisää autoista Tyyliniekka.fi -verkkolehdestä.