Maailmassa enemmän lihavia kuin alipainoisia

Terveys Viihdeuutiset · Annika Kela

Ylipainoisten ihmisten määrä on ohittanut alipainoisten ihmisten määrän maapallolla, väittää Imperial College London -yliopiston teettämä tutkimus. Terveystietoihin ja painoindekseihin liittyvää dataa analysoineet tutkijat ovat huomanneet, että liikalihavia on nyt huomattavasti enemmän kuin koskaan aiemmin.

Tutkijat ovat analysoineet 186 eri maasta saatuja terveystietoja vuosilta 1975-2014. Tutkimuksessa on käytetty 20 miljoonan ihmisen painoindeksitietoja. Useissa länsimaissa kansalaisten painonkehitys on ollut huolestuttavalla tasolla jo vuosia. Forbes Health -sivuston mukaan tilastot osoittivat, että vuonna 2014 liikalihavia ihmisiä oli maailmassa 641 miljoonaa, kun alipainoisia ihmisiä oli 432 miljoonaa.

Yhdysvalloissa liikalihavia miehiä oli 41,7 miljoonaa ja naisia 46,1 miljoonaa. Viidesosa maailmassa olevista liikalihavista ihmisistä oli kotoisin englanninkielisestä maasta, kuten Australiasta, Kanadasta, Irlannista, Uudesta-Seelannista, Englannista ja Yhdysvalloista. Tutkimuksen tulokset ovat olleet järkytys maailmalle. Tutkijat uskovat, että liikalihavien määrä tulee kasvamaan entisestään tulevaisuudessa, ellei radikaaleja muutoksia tapahdu.

Uusimmat