Kuljettaja masturboi ajaessaan – rysän päältä kiinni

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Brittiläinen trash metallia soittava Reign of Fury keikkailee parhaillaan Euroopassa. Bändin jäsenet olivat äskettäin matkalla Belgiasta Hollantiin, kun he kohtasivat kiertuelämään runsaasti lisäjännitystä tuottaneen näyn. Viereisen pakettiauton kuljettaja onanoi kesken ajon.

Yhtyeen kitaristi Ross McLennan kuvasi keikkabussin ikkunasta eurooppalaisia maisemia, kun kameran linssille ikuistui valkoista pakettiautoa ajanut kuljettaja. Pakettiauton ratissa ollut mies masturboi ajaessaan keskellä ruuhkaista moottoritietä. Video on levinnyt nyt viraalina ympäri nettiä.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun videolle kuvataan omaromantiikkaa harjoittava autonkuljettaja. Taannoin on jopa julkaistu tutkimus, jonka mukaan 26 prosenttia alle 34-vuotiaista kuskeista on masturboinut ajon aikana. Osa on ajanut itsetyydytyksen takia jopa kolarin.