Tutkimus paljasti: Ihmiset kiihottuvat robottien intiimialueista

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Robotiikan ja tekoälyn jatkuva kehitys on puhututtanut mediassa vuosien ajan. Tuoreen uutisen perusteella ihmisenkaltaisten robottien luomisella voi olla yllättäviä, aikaisemmin vähälle huomiolle otettuja seurauksia. Robottien on nimittäin tutkittu kiihottavan ihmisiä siinä missä toisten lajikumppanienkin.

Stanfordin yliopiston tutkimuksen perusteella ihmiset tuntevat fyysistä kiihottuneisuutta ulkoisesti ihmisen kaltaisten robottien intiimialueita koskettaessaan. Tutkimuksessa neljästä naisesta ja kuudesta miehestä koostuva ryhmä otti osaa anatomian luentoon, jossa heidän täytyi osoittaa tai koskettaa robotin vartalon osia.

Samalla kun ihmiset osoittivat tai koskettivat robotin vartalon osia, tiedemiehet tutkivat heidän kehojensa reaktioita. Tutkimus paljasti, että osallistujien fysiologinen kiihottumistila nousi heidän koskettaessaan robottien ”intiimialueita”, kuten paikkoja joissa takapuoli tai sukupuolielimet oletettavasti olisivat.

– Tutkimuksemme osoittaa robottien olevan erityisen voimakas median uusi muoto. Se osoittaa ihmisten vastaavan robotteihin primitiivisellä, sosiaalisella tavalla, tutkimusta johtanut Stanfordin yliopiston koneinsinööri Jamy Li paljasti.

– Intiimialueiden kosketteluun liittyvät sosiaaliset tavat pätevät myös robotin kehon osiin. Tutkimuksella on vaikutusta sekä robottien ulkomuodon suunnitteluun että keinotekoisten järjestelmien teoriaan, Li jatkaa.