Pomo antoi työntekijöille Maseratit – ehtona ajaminen Kuoleman moottoritiellä

Autot Viihdeuutiset · Annika Kela

Rikas kiinalaisyrittäjä on ostanut kymmenelle työntekijälleen lahjaksi Maseratin. 29-vuotias Ni Haishan antoi alaisilleen hulppeat luksusautot sillä ehdolla, että he osallistuisivat vaaralliselle työmatkalle Ningbosta Lhasaan.

People’s Daily Online -sivuston mukaan työntekijät saisivat pitää autonsa, jos he onnistuisivat ajamaan sen Lhasaan vaarallista vuoristotietä pitkin. Sichuanista Tiibetiin kulkeva ajoreitti tunnetaan myös nimellä ”Kuoleman moottoritie”.

Työntekijät ottivat haasteen vastaan ja he päättivät ajaa 2150 kilometrin mittaisen matkan ökyautoillaan. Haisan taittoi oman matkansa 715.00 euron arvoisella Ferrarillaan. Kiinalaispomo ja hänen autosaattueensa saapui määränpäähänsä 26. maaliskuuta.

Kymmenestä Maseratista oli enää jäljellä viisi. Nin Ferrarista puuttui kolme rengasta, kun se saapui Tiibetiin hinattuna. Kukaan kuljettajista ei onneksi menettänyt henkeään vaarallisella työreissulla, mutta osa autoista jäi sille tielle.