Ankka menetti jalkansa – sai 3D-tulostimesta uudet

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

3D-tulostinten ansiosta menetettyjen raajojen korvaaminen proteeseilla on entistä helpompaa ja halvempaa. Uusi teknologia ei auta vain onnettomuuksien ja sairausten uhriksi joutuneita ihmisiä, vaan myös raajarikkoja eläimiä.

Yhdysvaltojen Wisconsissa asuva Philip-ankka menetti kummatkin jalkansa paleltuman vuoksi. Linnun tarina näytti olevan päättymässä, mutta ankan omistaja Vicki Rabe-Harrison onnistui löytämään apua paikalliselta ala-asteelta. Koulussa on nimittäin 3D-tulostin.

– Soitin Vickille heti ja kerroin: ”Olen parhaillani tekemässä ankalle uusia jalkoja. Pieni hetki!”, opettaja Jason Jischke kertoi WBAY.com -uutissivustolle.

Jaloista tehtiin ensin lukuisia prototyyppejä, kunnes niistä saatiin oikean kokoiset ja mukavan tuntuiset. Nyt Philip pystyy jälleen kävelemään, ja pääsee pian viettämään ansaittuja eläkepäiviään paikalliseen eläinsuojelukeskukseen.