Ihminen pelasti loukkaantuneen kulkukissan – ilme kertoo kaiken

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Pieni kulkukissa oli tuotu eläinlääkäriin sen jälkeen kun se oli jäänyt auton alle. Moni klinikka olisi nukuttanut pahasti vahingoittuneen kissan, mutta eläinlääkärit olivat huomanneet kissan olevan taistelija, ja päättivät leikata sen.

Leikkauksen jälkeen toipuvalle kissalle annettiin nimeksi Duchess. Duchess oli klinikalla kuukauden ajan kuntoutuksessa, kunnes klinikalle töihin tullut Crystal Tate alkoi viemään kissaa mukanaan kotiin. Duchess nautti olostaan Taten perheen luona eikä perhekään enää aikonut luopua uudesta jäsenestään.

Kolarista toipuneen Duchessin leuka oli jäänyt leikkauksen myötä sellaiseen asentoon, että kissan ilmeet näyttivät melko hellyttäviltä ja hullunkurisilta. Kissa tarvitsi vielä uuden korjausoperaation leukaa varten, mutta perheellä ei ollut siihen rahaa.

Crystal Tate perusti GoFundMe-sivustolle rahankeräyksen Duchess-kissan leikkausta varten joulukuussa 2015. Naisen tavoitteena oli kerätä rahaa kissan leikkaukseen tarvittavat 3.000 dollaria, mutta muutama päivä sitten tavoite tuli jo täyteen ja on ylittynyt lähes 1.000 dollarilla, minkä ansiosta kissa saa jälleen uuden mahdollisuuden parempaan elämään.

GoFundMe
GoFundMe