Nuorkauppakamareiden Eurooppakokous alkaa Tampereella

Viihdeuutiset · Stara.fi

Keskiviikkona 15. kesäkuuta alkava kansainvälisen nuorkauppakamarijärjestön Eurooppakokous tuo Tampereelle lähes 1.900 asiantuntijaa sekä johtavassa asemassa olevaa nuorta aikuista. Kokousvieraita on tulossa yli 40 maasta.

Nuorkauppakamarilaiset osallistuvat nelipäiväisen kokouksen aikana erilaisiin koulutuksiin ja business-tapahtumiin. Kokous järjestetään tänä vuonna Nordic Visionary teemalla, joten pohjoismaiset innovaatiot ja osaaminen ovat pääosissa business-ohjelmassa. Puhujina ovat muun muassa Rovion Peter Vesterbacka, Bruce Oreck, Marimekon toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko sekä urheilulääkäri Aki Hintsa.

Kokouksen pääpaikkana toimii Solo Sokos Hotel Torni. Kokouksen yhteydessä järjestettävän Euroopan talousasiantuntijoiden foorumi jatkaa teemaa tuomalla esiin pohjoismaisia yrittäjyystarinoita. Esillä ovat niin digitalisaatio, innovaatiot ja johtajuus. Kokouksen päättää lauantaina Tampereen messukeskuksessa järjestettävä palkintogaala, jossa palkitaan edellisen vuoden parhaita projekteja ja nuorkauppakamareita.

Yritysvierailuiden lisäksi kansainvälisille vieraille on tarjolla runsaasti autenttisia Suomi-kokemuksia. Tarjolla on esimerkiksi saunomista saunalautalla, vaellusta Pirunvuorella sekä taidekaupunki Mänttä-Vilppulaan tutustumista ja risteilyjä Tampereen vesistöissä. Vieraiden on mahdollista osallistua myös höyryjuna-ajelulle Tampereelta Hämeenlinnaan. Lapsille ja perheille on mahdollisuus vierailla herra Hakkaraisen talolla ja Särkänniemessä.

Nuorkauppakamari on kansainvälinen alle 40-vuotiaden jäsentensä kehittymis- ja johtamiskouluttautumisjärjestö. Nuorkauppakamari toimii 115 maassa yli 200.000 jäsenen voimin. Suomessa jäseniä ja alumneja on yhteensä noin 5.000.