Kelly Osbourne osoittaa tukensa joukkoammuskelun uhreille tatuoinnilla

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Monet julkisuuden henkilöt ovat viime päivinä osoittaneet tukeaan sunnuntaina Floridan Orlandon Pulse-yökerhossa tapahtuneen joukkoampumisen uhreille. Televisiotähti ja Black Sabbath -vokalisti Ozzy Osbournen tytär Kelly Osbourne on tehnyt niin tatuoinnin voimin.

Kelly otti päänahkaansa tekstitatuoinnin, jossa lukee solidarity, eli solidaarisuus. Naisen mukaan hän haluaa tällä tavoin osoittaa tukeaan Orlandon homoklubissa kuolleille ja HLBT-väelle ylipäätään.

– Yksilöllisesti meillä on oikeutemme ja ainutlaatuiset lahjamme. Yhdessä meillä on voimaa ja voimakasta harmoniaa, Kelly Osbourne kirjoitti Instagramissa.

– Olen halunnut ottaa tämän tatuoinnin jo kauan aikaa. Orlandon tragedia murskasi minut ja muistutti, että jokainen hetki elämässämme on arvokas. Jokainen ihminen on arvokas, tähti jatkoi.

Huffington Post -lehden mukaan Kelly Osbourne tunnetaan pitkäaikaisena seksuaalivähemmistöjen tukijana. Hän on tehnyt yhteistyötä muun muassa syrjintää vastaan kamppailevien The Trevor Projectin ja Cyndy Lauperin True Colors Fund -järjestön kanssa.