Nainen listasi: 12 syytä miksi koira on parempi kuin mies

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Naisten nalkuttamista on arvosteltu viime aikoina runsaasti lehtien palstoilla. Miehet ovat tilittäneet, että vaikka he tekevät kotitöitä ja raatavat, saa silti heidän perheensä koira enemmän rapsutuksia kuin aviopuoliso. Nyt naiset ovat eritelleet syitä koirien ylivertaisuuteen.

Britannian suurin patjavalmistaja Silentnight on toteuttanut asiakkailleen kyselyn, jonka mukaan yhä useampi nainen viettää ennemmin aikaansa koiran kuin miehen kanssa. Vaikka vastaukset on laadittu pilke silmäkulmassa, on jokaisella miehellä peiliin katsomisen paikka. Etenkin silloin, jos naiset tuntevat olonsa paremmaksi ja arvostetummaksi lemmikin seurassa.

Koira ei arvostele naisen ulonäköä, vaan rakastaa aidosti rähjäiset verkkarit päällä olevaa takkutukkaista omistajaansa. Koirat eivät myöskään arvostele naisen tapaa syödä tai mittaile katseellaan naisen ahmimia annoksia. Lisäksi koira vie neitokaisia ulos monta kertaa päivässä ja kävelee useimmiten aina rinnalla. Ne lenkittävät omistajiaan ja kannustavat liikkumaan yhdessä.

Koirien rakkaus on pyyteetöntä. Ne eivät vaadi muuta kuin ruokaa rinnan alle, yhdessä oloa ja touhukkaita päiviä. Koirat jaksavat kuunnella naisten kotkotuksia mukisematta ja osoittavat myötätuntoa. Ne eivät tuomitse ja ovat uskollisia viimeiseen hetkeensä saakka.