”Katkarapuihin silikonia, että näyttävät suuremmilta” – video järkyttänyt jo miljoonia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Verkossa on viime päivinä levinnyt nopeasti Aasiassa kuvattu ja julkaistu Uutisvideo, jossa nähdään miten työntekijät ruiskuttavat katkarapuihin lisää sisältöä, jotta ne näyttäisivät suuremmilta ja houkuttelevammilta. Videon otsikossa väitetään kuitenkin virheellisesti, että kyse olisi silikonista.

Silikonin syöminen olisi ihmiselle luonnollisesti haitallista, joten jo miljoonat katsojat ovat järkyttyneet näkemästään. Katkarapuihin ruiskutettava aine on kuitenkin Staran tietojen mukaan silikonin sijaan melko tavallista karboksimetyyliselluloosaa, joka tunnetaan myös lisäaineena E466.

Karboksimetyyliselluloosaa, eli selluloosakumia, käytetään emulgointi-, sakeuttamis- ja täyteaineena muun muassa jäätelöissä, hammastahnoissa, lääkkeissä ja tapettiliistereissä. Lisäainetta saa käyttää lähes kaikkiin elintarvikkeisiin, joihin saa käyttää lisäaineita. Mikrokiteistä selluloosaa valmistetaan käsittelemällä selluloosaa tai puuvillaa hapolla.