Lääkäri kertoo – tässä on takuuvarma keino päästä hikasta eroon

Terveys · Annukka Heikkilä

LHikka on tahdosta riippumaton äkillinen sisäänhengitys, joka johtuu nopeasta pallean supistumisesta. Hikka voi saada alkunsa liian täynnä olevasta vatsalaukusta, ruokatorven tai mahalaukun ärsytyksestä tai esimerkiksi alkoholin käytöstä. Yleensä hikka menee muutamassa minuutissa ohitse, mutta joskus se voi myös pitkittyä.

Lääkäri Erich Voigt kertoi Business Insider -kanavalla millä konstilla hän on saanut hikan katoamaan onnistuneesti joka kerta. Voigt kertoo, että tunnettuna menetelmänä toimiva hengityksen pidättäminen voi välillä tuottaa halutun lopputuloksen, mutta sitkeän hikan kohdalla sekään ei aina auta.

Erich Voigt kertoi hoitaneensa potilaidensa hikkaa vesilasiniksillä. Vesilasista tulee juoda niin, että ei tuokaan huulilleen lasin lähintä reunaa vaan yrittää juoda ulkoreunalta. Se pakottaa henkilön kääntämään päänsä alas juomista varten, minkä vuoksi vatsalihakset alkavat supistelemaan eri tavalla. Tämä yleensä pysäyttää hikan siihen paikkaan, ja voi toimia myös yli vuorokauden kestäneeseen pitkittyneeseen hikkaan.