9 merkkiä siitä että mies suunnittelee kosintaa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ihana illallinen kynttilänvalossa voi huipentua miehen polvistumiseen ja tärkeän kysymyksen esittämiseen. Kosintaa suunnitteleva kumppani on korviaan myöten rakastunut ja haluaa oman rakkaansa vaimokseen. Nainen on saattanutkin aavistaa tietyistä merkeistä, että kosintaa on suunnitteltu jo hetken aikaa.

Kosintaa odottava nainen on saattanut vihjailla miehelleen sormuksista. Kun kumppani alkaa olla valmis h-hetkeen, ei hän viittaa korupuheille kintaalla vaan on aidosti kiinnostunut naisen mieltymyksistä sormuksen suhteen.

Kaksilahkeiset ovat tosimielellä liikkeellä silloin, kun he suunnittelevat yhteistä tulevaisuutta ääneen. Avioliitosta haaveilevat miehet haluavat kuitenkin varmistaa myös naisen toiveita ja unelmia yhteisestä tulevaisuudesta, ja saattavatkin kysellä niistä tavallista enemmän.

He esittelevät neitokaisen koko lähipiirilleen ja ottavat automaattisesti kaikkialle mukaan. Sormukseen rahaa säästävä mies saattaa tehdä pitkiä työpäiviä lisätienestien saamiseksi. Hänen käyttäytymisensä voi myös muuttua salaperäisemmäksi.

Osa herroista saattaa kutsua naisystäväänsä vaimokkeekseen tai vaimokseen jo ennen avioliittoa. Sen selkeämpää merkkiä ei sitoutumisen valmiudelle voi olla. Kun kaikki miehen ystävät ovat jo kävelleet alttarille, alkaa aika olla todella kypsä kosinnalle. Lopulta hän kertoo halustaan suoraan tai esittää kysymyksen naisen eteen polvistuen.