Mopsi pelasti perheen tulipalosta – kaupunginjohtaja palkitsi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Sankarikoira-sana tuo useimpien ihmisten mieleen todennäköisesti collien kaltaiset rodut. Nyt Yhdysvaltojen Idahossa asuva mopsi-rotuinen koira on kuitenkin noussut otsikoihin pelastettuaan perheensä.

Jaxson-koira on alkanut ABC News -uutissivuston mukaan haukkumaan eräänä päivänä epätavallisella äänellä. Koiran omistaja Todd Lavoie oli rientänyt talonsa alakertaan, jolloin hän huomasi pistorasian ja siihen liitetyn jatkojohdon olevan liekessä. Jaxsonin haukkumisen ansiosta tuli saatiin sammumaan suurempia vahinkoja.

Tekonsa ansiosta Jaxsonista tuli kotikaupunkinsa Meridianin historian ensimmäinen kotikylän sankari -palkinnon saanut koira. Kaupungin Facebook-sivulla jaettiin kuvasarja tilaisuudesta, jossa Meridianin kaupunginjohtaja Tammy de Weerd antaa koiralle tämän kunniallisella ja päättäväisellä teolla ansaitseman kunniapalkinnon.