Uusi kuvavillitys leviää – tuloksena myös rikkoutuneita puhelimia

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Sosiaalisessa mediassa leviää monia hauskoja haasteita. Huvittavien kuvahaasteiden lisäksi joukossa on aina kuitenkin myös sellaisia haasteita, joiden suorittaminen on typerää tai suorastaan uhkarohkeaa. Tällä kerralla haasteessa vaarannetaan oma älypuhelin.

Mashable-sivusto kertoo uudesta haasteesta, joka on lähtenyt leviämään kulovalkean tavalla Twitterissä. Haasteessa ihmiset yrittävät ottaa itsestään kuvan älypuhelimensa avulla niin, että he heittävät puhelimen ilmaan minkä aikana he läpsäisevät itselleen ylävitoset ja yrittävät ottaa puhelimen vielä kiinni matkalla maahan.

Seth Schneider aloitti kuvavillityksen julkaisemalla itsestään kuvan, jonka puhelin on napannut hänestä ilman, että mies pitää puhelimesta kiinni. Kuvaa jaettiin noin 160.000 kertaa, minkä seurauksena myös muut ovat yrittäneet toisintaa kyseistä kuvaa vaihtelevin tuloksin.

Uusimmat