Kohtele bestistä kuin elämäsi suurinta rakkautta – tai saatat jäädä yksin

Lifestyle Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Miehiä tulee ja naisia menee, mutta ystävät säilyvät ainiaan. Tai niin ainakin luulisi. Monet ovat huomanneet ystävänsä muuttuneen radikaalisti esimerkiksi seurustelun aloittamisen jälkeen. Entisestä suosikkityypistä on yhtäkkiä kuoriutunut vieraalta tuntuva ihminen, jota näkee hädin tuskin edes kerran vuodessa.

Jokaisen ihmisen kannattaa muistaa ja kunnioittaa parasta kaveriaan, olipa hän sitten rakastunut, eronnut, uudessa työpaikassa tai toiselle puolelle maailmaa muuttanut. Tosiystävät pysyvät vierellä ja yhteydessä aina. Parhaat kaverit ovat kuin elämän suurimpia rakkauksia, ja ystävyyttä tulee hoitaa yhtä ponnekkaasti kuin mitä tahansa suhdetta. Myös ystävät tarvitsevat laatuaikaa.

Kun parasta kaveria kohtelee kuin elämänsä suurinta rakkautta, ei ystävyys kuihdu tai kuole. Sosiaalinen suhde syvenee ikuiseksi liitoksi, jossa pidetään yhtä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Kun elämä potkii päähän ja puoliso pettää, ei kukaan muu voi laastaroida haavoja yhtä hyvin kuin aidosti läsnä oleva ystävä. Sanokaa siis parhaalle kaverille: ”Tahdon”.

Uusimmat